perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ihana, uudistunut New York




Kävin Annan kanssa viime viikon maanantaina uudistuneessa New Yorkissa. Musta oli jotenkin ihanaa, että meidät kutsuttiin tuonne juuri maanantaina. Vaikka oon lomalla, maanantai on kuitenkin maanantai, en tiä mikä siinä on, mutta se on vähän tylsä ja arkinen – aina. Siispä maanantaina ravintolaan, luksusta :D Ihan huippu startti viikolle!

Pidin paljon ravintolan tunnelmasta, valot, värit, sisustus, musiikki, kaikki mätsäs niin hyvin yhteen, etten aluksi kiinnittänyt niihin sen kummemmin huomiota, ennen kuin meille kerrottin niistä hiukan enemmän. Musiikkilistan biisit ovat kuulema sellaisia, joita soitetaan New Yorkissakin tällä hetkellä. Tunnelma herätti kieltämättä pientä haaveilua New Yorkin matkasta, mutta makumatka saa riittää toistaiseksi.

Saatiin maistella Annan kanssa listalta mm.


4th Avenue Platter
Parmesaanilla ja sipulilla maustettuja ranskalaisia, friteerattuja mozzarellajuustotikkuja, pariloitua broileria, Cheesy Bread, tuoretta ananasta, pikkelöityä kurkkua, cashewpähkinöitä sekä Latinomajoneesia ja New York -majoneesia


Pulled Pork
Revittyä possua, cheddarjuustoa, salaattia, coleslaw-salaattia, paahdettua sipulia, BBQ-kastiketta sekä mustapippurimajoneesia


Chicken & Cheese Burger
Pariloitua broileria 150g, friteerattuja mozzarellajuustotikkuja, jalapenoa, salaattia, tomaattia, marinoitua punasipulia sekä Latinomajoneesia


Mug Cake
Suklainen mukikakku, New Yorkin suklaa-pähkinäjäätelöä sekä maapähkinäkastiketta


Statue of Liberty
New York -jäätelöä, New York suklaa-pähkinäjäätelöä, vaniljajäätelöä, keksejä, paahdettuja vaahtokarkkeja, kermavaahtoa, suklaakastiketta ja kinuskikastiketta

Siis ihan mielettömän hyvää ruokaa! Ja siitä tuli nautittua vielä enemmän, kun kuuli, että mm. leivät on suunniteltu annoksia varten erikseen leipomon kanssa. Sekä leivät, että jäätelöt tulevat läheltä, ja jopa sinapit ja ketsupit tehdään tuolla itse.

Mun lempparit oli ehdottomasti: pariloitu broileri, majoneesit, pulled pork -leipä sekä mukikakku. Broileri oli niin mehevää, että ihan yllätyin. Majoneesit oli kaikki mun makuun, vaikka mä en yleensä koskekaan sinihomejuusto- tai BBQ-majoneeseihin. Pulled pork -leivässä tykkäsin erityisesti lihasta ja leivästä. Tiedättekö, kun joissain paikoissa leivissä on niin kova reuna/kuori, että ruokailun lopussa alkaa sattumaan kitalakeen, tuolla ei ole mitään pelkoa siitä! Leipä oli koostumukseltaa just hyvä. Mukikakussa tykkäsin kylmän ja kuuman yhdistelmästä... tosin tykkään myös suklaasta ja pähkinästä, joten tuo on kyllä vastustamaton.

Oli myös jotain juttuja, joista en niin välittänyt. Cheezy bread oli vähän liian juustoinen ja tuhti mulle. Mozzarellatikut olisivat voineet olla vähän "löysempiä", sillä oon vaan tottunut niihin kotona uunissa tehtyihin, joissa juusto on vielä sulaa sisältä :D.

Mutta mulle jäi niin hyvä fiilis ja täys maha, että aion kyllä käydä monesti uudelleen tuolla. Voisin kuvitella, että tuolla olisi kiva olla vähän isommallakin porukalla, vaikka tyttöjen illan aikana ja siitä yöhön :) Suosittelen lämpimästi.

Näin pitkä postaus, enkä ehtinyt mainita mitään vielä katutason Street food & Coffee shop -mestasta. Mun on varmaan tehtävä sinne ihan oma visiittinsä (mikä loistava tekosyy herkutella).

2 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

niin missä päin toi ravintola sijaitsee? sen olis voinut mainita mun mielestä postauksessa :-)

Jenni kirjoitti...

Hämeenkatu 5, 33100 Tampere
Pääsi näköjään unohtumaan postauksesta, mutta onneks on Google :)