torstai 24. maaliskuuta 2016

Meikkipussi pullollaan kukkia - Zuii Organic


Tässä on kyllä sellainen satsi hyvää fiilistä, että voi juku miten kiva näillä on aloittaa aamu! Näistä tuotteista koostuu mun päivittäinen meikkini pääosin. Siihen kuuluu vielä ripsiväri ja kulmakynä, mutta niitä en ole vielä saanut vaihdettua luonnonkosmetiikkaan.

En ole aiemmin käyttänyt meikatessa meikinpohjustusvoidetta, mutta Zuiin primeri* on aivan ihana! Pienenä meillä kasvoi kotipihassa ruusupensaita, joissa oli aniliininpunaisia ruusuja. Kerättiin niitä ja leikittiin tekevämme niistä poskipunaa ja huulipunaa. Tuo tuoksuu mun nenääni niille lapsuuden ruusuille <3 Käytän tuota kasvoille ja kaulalle noin 1,5 painallusta ja se levittyy kivan kevyesti, mutta kosteuttaa silti tosi tehokkaasti. Tulee tosi raikas olo.

Meikinpohjustusvoiteen jälkeen kasvoille ja kaulalle on helppo pyöritellä tuota Zuiin meikkipuuteria (sävy crème)*. Ensimmäisellä kerralla päätin meikata vain puolet kasvoista, jotta näkisin minkä verran tuote peittää ja tasoittaa. Voin kertoa, että sen jälkeen omaa peilikuvaa tuli ihasteltua jokunen minuutti. Kasvojen iho näytti yksinkertaisesti kauniilta. Se oli tasainen, muttei yhtään kuivan näköinen, päin vastoin kasvoilla oli ihana kuulto. Tuo primer + meikkipuuteri kombo on aika nopea tehdä ja meikkipuuteria on helppo lisätä nopeasti päivän aikana, jos sille on tarvetta. Mikä parasta, meikki pohja ei tunnu lainkaan kuivalle tai kiristävälle. Se ei oikeastaan tunnu kasvoilla juuri lainkaan (en tiedä kuinka yleistä tää on luonnonkosmetiikassa, mutta mulle tää on aika uus juttu noin ylipäätään)!

Mä en osaa olla enää ollenkaan ilman huulipunaa. Tuntuu että naama näyttää ihan väsyneeltä ilman väriä. Tällä hetkellä käytän pelkästään Zuiin Sheer Stick -huulipunia sävyissä Dahlia (persikkainen nude) ja Fuchsia (pinkki)*. Haaveilen vielä sävystä Azalea, joka on hieman metallinen, hohtava vaaleanpunainen. Tykkään siitä, että nuo tuntuvat hoitavilta kuin huulirasva ja tuoksuvat ihanalle. Extraeloa kasvoille saa, kun huiskii kevyesti poskipunaa (mulla sävy Peach)*.

* Tuotteet saatu blogin kautta.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oih ihania tuotteita, salaa haaveilen itsekin noista. Jotenkin on niin jumahtanut käyttämään aina samoja tuotteita, joten...

Auringonsäteitä viikonloppuusi!

-Isla

Jenni kirjoitti...

Kiitos Isla :) Samoin sulle!