sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Vagabond ss17 lempparit


Pääsin pari viikkoa sitten katsomaan Vagabondin ensi kevään ja kesän mallistoa. Oon viime aikoina käyttänyt enimmäkseen mustia kenkiä, mutta nyt ihastuin vaaleisiin kenkiin, valkoisiin ja hiekan sävyihin. Mulle kengissä tärkeintä on mukavuus ja se, että kengät on helppo yhdistellä erilaisiin asuihin. Siitä syystä mulla harvemmin on mitään statement-kenkiä, yleensä suosin minimalistista.

Ensimmäisen kuvan lenkkarit olivat mielestäni todella hienot ja mukavat! Ne tuntuivat jalassa ihanan pehmeiltä ja kävellessä ilmavirta tuntui mukavan viileältä jaloissa. Pidin myös hieman kiiltävästä materiaalista. Voisin kuvitella, että nuo olisivat täydelliset kengät töihin. Kolmannen kuvan valkoisia nahkakenkiä odotan kaikista eniten - PAKKO saada. Ne ovat niin kauniin yksinkertaisen, niissä ei ole mitään ylimääräistä. Ja nuo viimeisen kuvan sandaalit, ihanat! Voisin kuvitella, että ne ovat yhtä mukavat kuin Birkenstockit, mutta huomattavasti siistimmän näköiset.

Olette varmaan huomanneet, että mun simppeli Calvin Kleinin laukku on melko ahkerassa käytössä. Oon kaivannut sille kaveria, myöskin simppeliä, mutta  kuitenkin vähän erilaista. Tuo beige laukku voisi olla hyvinkin potentiaalinen kaveriehdokas CK:lle.

Mä pidän neutraaleista väreistä, mutta silmiin osui mallistosta myös vaaleanpunaisia, harmaita ja kirkkaanpunaisia kenkiä. Malleista jäi mieleen myös kitten heel- korot, vaikutteet keilakengistä, loaferit metallikoristeilla, sekä mokkaiset lenkkarit varustettuina toffeen värisellä kumipohjalla - vähän kuin ne Rihannan Pumalle suunnittelemat creeper-kengät.

Oikein hyvältä näytti Vagabondin ss17!

Ei kommentteja: